Sain kakkutilauksen pojan 6v kakuksi ja toive oli, että olisi autonmuotoinen kakku. Enpä ole sellaista aiemmin värkännyt, mutta otin haasteen vastaan mielenkiinnolla. Onneksi Ullan Kakkukirjassa on hyvä kuva ja ohjeistus, miten sellainen tehdään ihan tavallisesta pyöreästä kakusta. Paistoin siis ihan tavallisen 7munan kakkupohjan ja täytin sen mansikkarahkalla. Tässä vaiheessa meni jo metsään, kun liivate loppui kesken ja ohjeen mukaan Ulla leikkasikin kakun muotoonsa samantien ja täytti ja koristeli samoin tein. Kakkuni ei siis hyytynyt kunnolla. Sain sen kuitenkin leikattua niin, että pyöreästä kakusta leikkasin sivut suoriksi ja nostin leikatut palat kakun päälle, ne muotoilin veitsellä vielä niin, että autosta tulisi tasakattoinen.

 

 1275639400_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten olikin päällystämisen vuoro. Minulla oli autoa varten varattuna 500g vaaleansinistä sokerikuorrutetta ja sen kaulitsin silikonialustalla niin isoksi kuin vain sain. Siihen asti kaikki meni hyvin. Mutta kun aloin laittamaan päällistä kakkuun, se irtosikin todella huonosti, pinta ei pysynyt sileänä ja alaosa repeili. Ja sitä oli liian vähän. Sen lisäksi kakku oli todella kostea, joten kosteus valui koko ajan kakun alle ja auto ei muutenkaan meinannut pysyä kasassa. Ei muuta kuin paikkailemaan marsipaanilla, joten autosta tuli sitten ralliauto :)

1275639453_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1275639492_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvasta näkee alta valuvan kosteuden ja pinnan epätasaisuuden. Onneksi pysyi kuitenkin lopulta kasassa ja oli se sankarillekin kelvannut. Huoh, paljon tuli oppia seuraavaan!